Sivut

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulua

Tämä oli toinen jouluni Japanissa ja monin tavoin ensimmäisen kaltainen eli ei juurikaan jouluinen. Japanilaisen vuoden ykkösjuhlia on uuden vuoden hulinat talvella ja obon kesällä (juhla jolloin vainajat palaa hengailemaan vanhoille hoodeilleen), joulu on amerikkalaista tuontikamaa eikä siihen liity sen kummempia traditioita tai tunnelatausta. Paikallisten traumaattiset lapsuusmuistelot on vähemmän laatua ruma tilauspukki partnerinaan vähintään yhtä ruma joulumuori tulivat mahdollisesti muutaman glögin liikaa nauttineena taloon ja peljättivät kersoja ja enemmän laatua uutena vuotena ruma koira-leijona tuli taloon, haastoi mummon ankaraan tanssi-battleen, itketti kersoja ja puri näitä vielä päästä mennessään. (Tämä Kiinasta juurensa juontava perinne tunnetaan Japanissa nimellä shishimai.)

Mutta! Onneksi olen täällä tanssahtelevien koira-leijonainkin maassa onnistunut löytämään jokusen sellaisen tyypin, joka on kanssani tätä juhlaa parhaansa mukaan yrittänyt viettää, vaikkei siitä kamalasti ymmärtäisikään. Toverini hankki minulle kynttilän koska oli kuullut niitä Suomessa joulunaikaan paljon poltettavan ja kaukana kotoa tämä ele ilahdutti minua kovin.


Vuoden vipaksi ateriakseni Tokiossa jäi tämä oden (kuvasta puuttuu liemi koska se pilasi taiteellisen asetelmani......). Oden on sekalaisista raaka-aineista soija-dashiliemessä hauduttamalla valmistettu Japanin talviruokalajien numero yksi. Ilmojen kylmetessä lähikauppojen kassoille ilmestyy höyryävät oden-kattilat ja katujen varsilla papparaiset kaupittelee odenia salarymaneille pienistä kärryistä. Oma lemppariainekseni on toi harmaa konnyaku-klöntti, sillä vuosi Yamagatassa kultivoi musta suuren konnyakun ystävän. Aika pitkään en oikein siitä diggaillut, mutta kun sitten olin myymässä sitä jo legendaksi muotunutta sobaa, tyrkytti konnyaku-obasan minulle varrasta kaksin käsin aamuin illoin sanoen yamagataksi enryo sunede agarasshai tai machetto kuinnegayo ja jokusen pakko-konnyakun jälkeen valaistuin. Sen sijaan toinen yamagatalaisten rakastama herkku kalmarin jalka on edelleen yyh. D: Oon oikeastaan oppinut syömään kalmaria vasta Tokiossa kun siellä on tarjolla vähemmän luotaantyöntäviäkin ruumiinosia.


Saavuin Sendaihin keskellä yötä ja menin 24/7 auki olevaan washoku-ketjuravintolaan laittamaan tofupiffiä rinnan alle!


Vuoristossa lunta oli ehkä metri, kuten tästä professionaalista kuvasta hyvin näkyy!


Viimeiset kaks kuukautta oon hokenut, kuinka mun pitäis ostaa kengät, ja aatonaattona se vihdoin tapahtui! 23.12. on hallitsevan keisarin syntymäpäivä ja siksi kansallisen vapaapäivä. Yamagatan kylänraitilla oli tungosta kun japanilaiset ei halua pysyä kotonaan edes niinä harvoina vapaapäivinään. Ilma oli harmaa ja loskainen ja vuorten korkeimmat huiput pilvimassan peitossa ja joulusta ei ollut tietoakaan. Toverini ei tajunnut kalsareiden ja sukkahousujen eroa ja meitsi osti kuulkaas housut! En tykkää käyttää housuja kun vöissä ei riitä reiät eikä klapisäärissäni pituus, mutta sitten Uniqlo tuli hätiin ilmoittamalla pukukopin seinässä että vähintään 1990 jenin hintaisten housujen pulttujen lyhentämisen saa kaupanpäälle. <3____<3



Parkkipaikalta avautui kotikaupunkini tuo entinen! En tiedä oliko mulla näitä kuvia ottaessa tähtäimessä ura autolehdessä vai mistä nää kyseenalaiset sommittelut johtuu.


Jouluateria. Näitä oli 20 kappaletta.


FFX HD Remaster ilmesty jo täällä! <3__<3 Komia on.


Pukki toi alpakkapaitaani sopivia alpakkatarroja!!


Jepjop........

torstai 19. joulukuuta 2013

Kirjoista ja mahoista

En oo varmaan koskaan vilkuillut kelloa yhtä kiivaasti kuin tänään fonologian tunnilla. Mutta nyt oon lomalla! Kokonaista kaksi viikkoa. Lomalla pitää opiskella fonologian tenttiin ja lukea Haruki Murakamin Hard-Boiled Wonderland and the End of the World kirjallisuuskurssille. Joten aloitin tietenkin hupilukemisena Dazain Shayoun (Laskeva aurinko). Dazaista on tässä kehkeytymässä yksi japanilaisia lempikirjailjoitani. Ningen shikkaku oli ainakin japaniksi hysteerinen. Harvassa on ne semi-omaelämäkerralliset romaanit, joissa päähenkilö yrittää toistuvasti itsemurhaa yksin ja yhdessä, sekaantuu (1930-luvun Japanissa ankarasti kiellettyyn) kommunismiin, hylkää perheensä, alkoholisoituu, vetää oopiumia, joutuen mielisairaalaan ja onnistuu kaiken tämän keskellä tasapainottelemaan kerronnassaan jossain komedian ja tragedian rajalla. 

Murakami Harukista mä en oikein oo koskaan välittänyt. (Sen sijaan kollegansa Murakami Ryuu on jees, suosittelen tekeleitään Japanin nykykirjallisuudesta kiinnostuneille.) Ajattelin mennä siitä mistä aita on matalin ja lukaista tekeleensä englanniksi koska ne on niin kulttuurisista koodeista riisuttuja ja maailmanlaajuinen lukijakunta mielessä kirjoitettuja, että käännöksessä ei paljoa häviä. Taannoisessa senseini kenkyuushitsun tapaamisessa saksalainen esitti tosin varsin järisyttävän tulkinnan After Darkista ja sai mut näkemään asiat hieman uudessa valossa. Senseikin oli niin onnessaan, että uhosi tarttuvansa tekeleeseen uudestaan, vaikka oli aikaisemmin sen jättänyt kesken huonona ja tylsänä. Saksalainen sanoi, että tekele on huono ja tylsä mutta sopii väitöskirjan teoriaan kuin nakki silmään. :D Oon joskus miettinyt, oonko tosiaan ainoa, joka ei kamalasti innostu Harukista, mutta tässä tapaamisessa sain vihdoin kauan kaipaamani synninpäästön kun kaikilla muillakin oli aika laimeat tunteet tuotantoaan kohtaan. Niin ja joskus taannoin Vaasassa Jouni-sensei saattoi verrata Harukia Laila Hirvisaareen?? :::::D

Se tekeleistä!


Kävin tänään pikapikaa Harajukussa hoitamassa parit viime hetken joulu- ynnä muut sekalaiset hankinnat. Naiivisti ajattelin, että ehkä jäätävässä tihkusateessa kello kolmelta torstai-iltapäivänä Takeshita doorilla ei olis niin kamalan ruuhkaisaa. Olin väärässä. Keikkuvien sateenvarjojen jono jatkui kohti ääretöntä ja sen yli.



Shibuyassakin pikaisesti kirjakaupassa asioin. Pari muutakin jamppaa näytti olevan liikenteessä.


Sain syntymäpäivälahjaksi myös kapibarasan-aiheisen haramakin eli mahakääreen. :D Japanissa maha on hyvinvoinnin a ja o. Kaikenlaisissa oksetus- ja ällötys- ja tuskatiloissa kehotetaan pitämään maha lämpimänä. En tiedä, liittyykö tää siihen, että Japanissa ihmisen sielun on perinteisesti uskottu pitävän mahassa matalaa majaansa. Seppuku/harakiri ainakin juontanee juurensa tästä uskomuksesta. Japanin kielessä on paljon mahaan liittyviä idiomeja: ilkeä tyyppi on mustamahainen (腹黒い haraguroi/腹が黒い hara ga kuroi), kimpaantuessa maha seisoo (腹が立つ hara ga tatsu), ja kun puhutaan suu puhtaaksi niin halkaistaan maha (腹を割るhara wo waru). Lempimahasanani on kuitenkin betsubara eli toinen maha. Vaikka olis just syönyt itsensä ähkyyn joulupöydässä, japanilaisen ajattelutavan mukaan pari palaa kaakkua mahtuu kuitenkin vielä betsubaraan.

Se mahoista!

Ja muustakin! Tältä erää! Sillä näin kello yksi yöllä ajattelin keittää riisiä ja pakata matkalaukun sillä huomenna meitsi jättää nämä vesisateet ja valosaasteet ja menee Touhokuun liukastumaan lumessa. Päätän raporttini tähän!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Merkkejä elon

Minuutit ovat kuluneet, viikoiksi vaihtuneet! Toisinaan nämä minuutit ovat olleet piinallisia. Esimerkiksi viime viikolla kun pidin toisen esitelmäni. Tai jokin aika sitten kun osallistuin senseini tutkimusryhmän tapaamiseen. Tapaaminen kesti kuusi tuntia. Saksalainen tohtorikoulutettava esitelmöi intermedialisuuden käytöstä Japanin nykykirjallisuuden analyysissa. Esitelmän ja keskustelun jälkeen siirryimme Komabasta Shinseniin kiinalaiseen ravintolaan, jossa siirsimme pöytää niin että seinäkoriste irtosi ja jatkoimme sitten keskustelua esitelmästä kolme tuntia. Lopuksi sensei taiteili minulle ruoantähteistä muovirasiaan bentoun, vierin yhä kauhusta jäykkänä alas mäkistä katua ohi lovehotelien ja yli ratakiskojen ja ajelin nelikymppisen hongkongilaisen tohtorismiehen kanssa täpötäydellä illan viimeisellä junalla yhden pysäkkivälin kotia. Tapaamisessa kaikki muut olivat joko tohtoreita tai sellaisiksi opiskelevia. Tässäpä kuva minusta paikanpäältä:


Lisäksi olen sitten viime näkemän lukenut kolme japaninkielistä romaania, piipahtanut Yamagatassa sekä viimeisimpänä urotekonani täyttänyt 26 vuotta! Ilokseni torstain fonologian jälkeen mulla alkaa kahden viikon loma, josta jouluosion vietän Yamagatassa ja vuodenvaihteen Miyagin rannikolla Tyynenmeren talvituulosten riepoteltavana. Ehkä tämän loman innoittamana aktivoituisin täällä blogissanikin.

Viime sunnuntaina täytin siis 26 ikävuotta. Minulla oli aiheen tiimoilta kovat bileet lauantaina. Kävimme Yamagatan Tasukezushissa tuhlaamassa rahamme hieman kalliimpiin sushiannoksiin. Sushimestoissa on kiva käydä eri vuodenaikoina kun niiden menut vaihtelee vuodenajoittain. Syntymäpäivänäni minua onni potkaisi, sillä lempikalani madai (pagrus major latinaksi, mikälie suomeksi) ei kuulu Tasukezushin vakiokalustoon, mutta lauantaina se sattui olemaan päivän erikoislistalla. Olin tämän kuullessani niin innoissani että iskin puikolla silmään. Kertoo ehkä jotain arkieloni jännittävyydestä, mutta tämä odottamaton kohtaaminen madain kanssa oli viime aikojen kohokohta. Juhlavan Yamagatan ukkojen seassa tiskillä takki päällä syödyn aterian jälkeen lainasimme 80-luvun scifi-manga Kiseijuun kaikki kymmenen osaa ja luimme ne.


Tämä veijari tässä on madai. <3___<3 Se on täydellinen paitsi maullisesti ja rakenteellisesti niin myös visuaalisesti. Helmenvalkoista, läpikuultavaa lihaa reunustaa vaaleanpunainen seepraraita ja sori nyt en pysty tähän, tunteet nousevat pintaan. 

Kovat olivat siis bileet. Kovat olivat myös lahjat. Sain tämmöisen:


Se on Kapibarasan-viitta! Josta saa myös hameen, boleron sekä tyynyn. Pukeudun tähän joka päivä kämpässäni.........8------) Kiitos japanilainen insinööritaito.


Lapaaseni.


Yliopistolla joskus vaahteran ikuistin.


Meanwhile in Yamagata.

Muuten Japanissa on tapahtunut sellaista, että paikallinen parlamentti hyväksyi kiistellyn valtionsalaisuuslain, joka on perijapanilaiseen tapaan niin epämääräinen, että se antaa hallitukselle vapaat kädet määritellä mikä tahansa itselleen epämieluisa asia erityissalaisuudeksi. Se on sitten kätevä tehdä Korea- ja Fukushima-mokailuista erityissalaisuuksia ja laittaa uuden lain nojalla vankilaan jokainen toimittaja, joka näitä totuuksia uskaltautuu kaivelemaan. 

Iloisempi uutinen on, että perinteinen japanilainen keittiö washoku pääsi Unescon kulttuuriperintökohteiden listalle. NHK (paikallinen Yle) juhlisti asiaa näyttämällä dokumentin japanilaisen soijakastikkeen valmistuksessa käytetyn homesienen kasvatuksesta. Japanilaiset ruokaohjelmat on taidetta. Pitkiä hidastuksia, lähikuvia, valoja ja varjoja. Tässäkin dokumentissa näytettiin ensin kuinka sadepisarat tippuivat Kioton katonräystäiltä puutarhaan ja sitten kuinka puutynnyrissä käyvät soijapavut poksahtelivat niin kuin suuret sadepisarat veden pinnalla. Jossain vaiheessa keittiömestari leikkasi lempikalaani vinottain terävällä veitsellä kohtauksessa, joka tuntui piinaavan pitkältä. Piinaava odotus palkittiin kun se tarkkaan leikattu pala upotettiin soijakastikkeeseen joka imeyty niihin niin ku toinen veri, ja kun se soijasta värjäytynyt kalanpala nousi soijakulhosta niin kuin jättiläiskultakala muumeissa niin me vaan kiljuttiin aaaa ja oooo. Viimeisessä kohtauksessa metallisesta hanasta putosi ensin pari soijatippaa ja melodramaattisen musiikin yltyessä tipoista kasvoi räjähtäen paksu soijan virta, johon lyhyen hetken verran heijastuivat homesienimestarin kasvot kuin klassisessa kirjallisuudessa konsanaan. Tämä homesienimestari sitten totesi että kukka on kukkinut ja kantanut hedelmän, minkä jälkeen kuvansa liukeni soijaan.

Nyt on tehtävä tälle soijanhimolle jotain. 

maanantai 25. marraskuuta 2013

Suuria uutisia

Olin youtubessa minding my own business kun tämä ilmestyi feediini:




Persona 5, in my PS3???? YAAAASS GAGA NOSEBLEED THANK YOU JESUS. Voi pojat. Täytyy vain toivoa, että tämä winter 2014 tarkoittaa tässä tapauksessa ens vuoden tammi-helmikuuta eikä joulukuuta kun en enää oo Japanissa.  D:

Toinen himoitsemani peli on uus Pokemon, josta pikkupojat puhuu aina takanani kun odotan junaa asemalla. Ja jota yhdellä bussireissullani pelasi tyyppi vieressäni, edessäni ja takanani. EN KESTÄ, VIEKÄÄ SE POIS SILMISTÄNI. Nintendo 3DS maksaa täällä euroissa noin satasen, mutta ei edes näissä pokemon-oireissani houkuttele sijoittaa sellasta summaa laitteeseen, jonka valmistaja on rahanhimoissaan aluelukinnut niin, ettei sillä voi pelata Japanin ulkopuolella ostettuja pelejä. Erään toverini äiti olis tosin kuulemma valmis lainaamaan omaansa mikäli tetrisaddiktioltaan pystyy. 8--------D Kyseisellä rouvashenkilöllä on jo kolmas 3ds menossa, kun napit tuppaa painumaan kasaan ahkerasta tetriksen näpyttelystä. Viiskymppisen japanilaisen kotirouvan arkea.

Kevättalvella pelasin läpi tämän Studio Ghiblin tekeleen:



Syväluotaava analyysini: se oli mainio. <3_______<3 Paitsi kerran kun olin tuntikaupalla metsästänyt jotain oliota joka piti pyydystää ja sit kun sellanen vihdoin tuli vastaan ja olin vaihtamassa päämuijaan että se vois oliolle pyydystyslaulun hoilottaa niin muijan kana söi maasta erikoispalluran, veti erikoismuuvinsa ja olio kuoli. Ragequit oli melkein yhtä lähellä kuin taannoin kymmenen vuotta sitten Kingdom Heartsissa kun Hessu Hopo käytti bossissa kaikki potionini ja kuoli. Never forget.

Alunperin mun piti tosin kirjoittaa tänne ihan muista aiheista. Yamagatan paikallisuutisissa oli uutiskynnyksen ylittänyt turhanpäiväinen juttu, joka kuitenkin itseäni ilahdutti olemassaolollaan sen verran, että päätin kääntää sen tänne:

Puusta löytyi säitä uhmannut kaskas
Nagain Hirayamassa on viime päivinä puhuttanut kuollut kaskas, jonka puutarhuri Watanabe Nozomu (59) löysi kiinnittyneenä puunrunkoon.
Watanabe oli pystyttämässä puiden talvisuojia, kun hän havaitsi noin kahden metrin korkeudella rusokirsikan runkoon elävän lailla kiinnittyneen kaskaan.

- En voinut uskoa silmiäni. Lähemmin tarkasteltuani huomasin, että sen siivet olivat osittain mädäntyneet, ja ymmärsin kaskaan kuolleen. Liekö jalkansa takertuneet puun epätasaiseen kuoreen kun myrskytuulikaan ei ollut sitä pudottanut.


Yamagatan museon kuraattori Yoshida Hajime arvelee, että kaskas on säästynyt linnuilta ja muilta luontaisilta vihollisilta ja siksi säilynyt kuin hyönteiskeräilijän lasivitriinissä. Raportoitujen havaintojen vähäisyydestä johtuen on kuitenkin vaikea sanoa, onko ilmiö harvinainen. Watanabe aikoo näiltä osin jättää kaskaan löytösijoilleen.

Alkuperäinen uutinen & kuva tässä.

En tiedä, viihdyttävätkö tällaset käännökset ketään muuta kuin itseäni, mutta koska ne minua itseäni kuitenkin viihdyttävät niin aion niitä jatkossakin julkaista säännöllisen epäsäännöllisesti.

Tässäpä vielä kuvituskuvana meikäläinen syyskuussa autuaan tietämättömänä niistä tuskista, joita huominen seminaari minussa näilläkin minuuteilla aiheuttaa:

perjantai 22. marraskuuta 2013

Joka päivän asu


8---------------------D

Löysin Uniqlosta tämmösen Muumi-setin 3000 jenillä. Muskelini ei oikein riitä täyttämään tätä M-kokoa ja pienempää ei hyllyssä ollut, mutta sekin on ookoo. Ainakin alle mahtuu parit lisäkalsongit, jotka tulevat tarpeeseen nyt kun pihalla ja sisällä alkaa olla sama kymmenen lämpöastetta (tää mun asuntolahuone on vielä poikkeuksellisen surkea tapaus, kun työpöytäni on ihan kiinni kylmää ilmaa vuotavassa ikkunassa, joka puolestaan osoittaa pohjoiseen niin että päivä paistaa risukasaankin useammin). 

Lämpöeristettyä taloa ei Japanissa vielä ole onnistuttu keksimään, mutta sen sijaan Uniqlo on kehittänyt heattech-kankaan, joka luo ja sitoo lämpöä. Toinen paikallinen lämmittelykeksintö on vaatteiden alle sujautettava kertakäyttöinen lämmitin kairo ('povitaskutakka'). Näillä mennään tämä talvi. Vaan jos joskus vielä tuun viettäneeksi Japanissa kolmannenkin talven, ilmestyy residenssiini kotatsu. <3___<3

Rakas muotiblogini, meen nyt valmistamaan curry-yöpalaa, heippa!!

Tässäpä vielä random suuri puu kouluni pihalta, kaikki mummot on aina sitä kuvaamassa niin en voinut jäädä toiseksi:


tiistai 19. marraskuuta 2013

Sekalaasta settiä


Kun ajaa bussilla moottoritiesiltaa kohti Touhoku Expresswayta, näkyy ikkunasta Sky Tree! Siellä se on kuvassa kun silmä kovana tihrustatte! Yamagatassakin on otettu Sky Tree uudeksi matkailuvaltiksi: legendan mukaan Zaou-vuorelta voi kaukoputkella nähdä kirkkaana päivänä Sky Treen. :::::d


Tämä lienee Tokion läpi virtaava joki Sumidagawa.



Tajusin, etten oo koskaan ikuistanut tällasta autoilijoiden taukoaluetta blogissani, vaikka oon jatkuvasti huolenpitonsa kohteena. Tässäpä siis Sanon taukoalue Tochigissa! Sendaihin matkatessa pysähdyspaikkoja ovat aina tämä Sano ja Fukushiman Adatara tulivuoren kyljessä. Tochigi kuuluu vielä maantieteellisesti Kantoun alueeseen, mutta on kuitenkin sen verran landea, että se ja naapurinsa Ibaraki myös pilkkanimellä Etelä-Touhoku tunnetaan. Mikäpäs minun oli siinä maalaisonigiria popsiessa ja Calpista ryystäessä halki Tochigin ruskan körötellä. Heinähattuiset maajussitkin sopivasti siinä peltojaan kulottelivat niin että ilmassa oli melkein kotikauhavalaista syksyn tuntua.


Aurinko ei jaksanut tsemppailla kanssani ihan Fukushimaan asti.


Tämä on Sendai.


Tein lindströminpiffiä Japanis!!! Levät ja evät kuuluvat japanilaiseen perusmarkettitarjotaan, punajuuret sen sijaan eivät. Toverini ei ollut punajuuresta koskaan kuullutkaan, vaan luuli sitä nimen perusteella ravintolaksi. ::D Vaan onneksi on internet: tilasin Kinokuniyan nettikaupasta pari naganolaista punajuurta ja kaprispötin kotiovelleni kuljetettuna hintaan kallis. Rakuten-ostokset voi aina maksaa käteisellä toimituksen yhteydessä, joten luottokorttiakaan ei tarvita. Tämä kauppa siis vinkkinä Japanissa joulupöytään rosollia himoitseville. <3___<3


Himiööttin joskus pelihallissa tota Gengaria mutta ikävä kyllä se ei tullut luokseni.


Nabeakin tuli joskus tehtyä. Suurin osa padan sisällöstä oli toverini äiteen kasvattamaa, joten aika luomua oli tämä luomus.


Shinjukun asemalla hikisen yöbussimatkan jälkeen puolikuus aamulla on aina yhtä mukavaa. Eli ei kovin mukavaa. 



Shibuyan asemalla oli jo tällasia söpöjä joulukuusia. Ja laukkakisat.


Aamuvirkut ulkoilijat ihastelivat tätä yhä vain uhmakkaasti kukkivaa köynnöskasvia.

Semmoosta! Muistan kun syyskuussa taivastelin Naritan ostoskeskuksessa sukkahousujeni hikilimoja ja nyt yhtäkkiä ollaankin melkein joulukuussa ja iltaisin on niin kylmä, että istun sisällä päälläni kahdet kalsarit ja kolmet sukat ja puhaltelen käsiini samalla kun yritän tahkota kurssilukemistona Dazai Osamun Ningen shikkaku -tekelettä, joka ei sekään itsemurha-aiheellaan mieltä lämmitä. Olispa vieläkin se päivä syyskuussa kun oltiin Enoshimassa ja mulla meni aalto kenkään!

Yhtenä päivänä Yamagatassa (sorppa niille jotka haluaa jotain ravistelevia Tokio-reportaaseja mut meitsi hupailee lähinnä Yamagatassa koska Yamagatassa on mukavaa) olin italialais(vaikutteisessa) pizzabuffetissa tutussa ja tutuntutussa seurassa. Tilasin innoissani listalta pizzan, jonka nimi oli Legendaarinen Pizza. Katsoin, että täytteenä olis juusto, basilika ja raado. Jotenkin ajattelin tämän raadon olevan jokin kasvi, vähän niin kuin nira, kiinansipuli. Mutsiis. Sehän oli toki laardi. Tilasin pizzan, jonka täytteinä olivat basilika ja paikallisen mansikin laardi. D: Onneksi seurueessa oli avuliaita laardisteja, mutta aion vastedes kiinnittää erityishuomiota lainasanojen ymmärrykseen. Jotenkin ne ei oudossa katakana-asussa rekisteröidy tajuntaan samalla tavalla kuin perijapanilaiset sanat.

tiistai 12. marraskuuta 2013

日常

Kas vain! Esitelmöintikausi on nyt avattu. Rykäisin ilmoille esitelmän Pyreneiden niemimaan kielipolitiikasta. Kurssin kolmesta muusta osanottajasta paikalle oli vaivautunut vain yksi henkilö, mutta kahden hengen kuulijajoukkokin on tarpeeksi aiheuttamaan senat sakoittavan kuumotuksen. Ihmisen psykologia on kyllä jännä asia: niitä sitä vaan lähtee yksin Japaniin ilman paluulippua kerran jos toisenkin ilman sen suurempaa paniikkia, mutta auta armias jos pitää itse väkertämiensä muistiinpanojen perusteella esitelmä pitää.

Piti käydä esitelmääni varten juttuja tulostelemassa. Toudaissa on löydetty tapa tehdä tulostamisesta taitolaji eikä sisäinen atk-mummoni suoritunut urakasta yksin, joten jouduin tukeutumaan tarjolla olleeseen auttajaan. "Joo avataas nyt ensin se tiedosto sun muistitikulta. Mikäs se näistä nyt onkaan?" "Se on toi......ARTTUWISKAR............." Ajattelin vaan että onneksi ei olla Suomessa. :DD Kunnes tajusin että dokumenttini ei oo yhtään sen esittelykelpoisemmalla nimellä paiskattu, koska olin lähettäny sen toverini tarkistettavaksi joka puolestaan oli nimennyt sen parhaaksi katsomallaan tavalla ja valitettavasti vielä japaniksi. Tarinan opetus: ennen kuin tukeudut atk-tukeen, muistele, ovatko veljesi ja toverisi halunneet tehdä sinulle kiusaa nimeämällä tiedostojasi.

Päätin muuten keskeyttää semantiikan. Koska en saa selvää opettajan jorinoista ja koska viime viikolla pukumies piti tunnilla esitelmää puolitoista tuntia ja pääsi aiheessaan vasta puoliväliin. Itse en oo tarpeeksi hc semantiikan rakastaja pärjätäkseni. Pienen piston tunnen syömmessäin ja stipendin jatkoonkin tämä saattaa keväällä vaikuttaa, mutta sen verran miehen ikään olen päässyt, että ehkä on korkea aika opetella uusi elämänasenne. Mulla on hieman taipumuksia liian suuriin vaatimuksiin itseäni kohtaan ja ehdin tostakin kurssista ottaa muutamassa viikossa aimo paineet, mutta jos ajattelen asioita sillä vähäisellä järjellä jota minulle on suotu niin eihän tässä maailmassa ketään kiinnosta mun menestykseni tai menestyksettömyyteni semantiikan saralla. Oon kirkkoon kuulumaton ja synnissä elänyt, joten jos joku tuomiopäiväkin joskus vielä koittaa niin mulla on silloin vähän muutakin seliteltävää kuin kesken jäänyt semantiikan kurssi. :D


Iltapäivällä asemalla on aina joku tollanen vapaaehtoinen heiluttelemassa lippua että koululaiset pääsee turvallisesti tien yli.


Tässäpä semmoinen koululainen.


Bongaa kuvasta torkkuva kissi.


Onneksi muistin ottaa leimasimen mukaan Suomesta koska tässä limakkeessa vaadittiin samaa leimaa ku pankkikirjassani.


Koululla on rumaa. Toudai on tunnettu siitä että rahaa on ja viihtyvyyteen sitä ei käytetä. Kävin tässä kyseisessä rakennuksessa osallistumassa puolen tunnin kurssille, että saisin käyttäjätunnuksen yliopiston tietokoneille. Katsoimme 15-minuuttisen opetusvideon aiheesta yliopiston tietokoneet. Ok. <3____<3  Ajanhaaskaustahan tämä oli, mutta sen verran oon tässä maassa oppinut elämään että ajanhaaskaukseen kannattaa suhtautua huumorimielellä. Tyrskähdin yksinäni huvittuneisuuden vallassa kun korppi raakkui, valkokankaalta tulvi ikivihreä opetusvideomusiikki ja puiden läpi siivilöityvä valo siivilöityi kaihtimen säleiden läpi harmaaseen luokkaan, jossa kaikilla vaikutti olevan videota parempaakin katseltavaa, oli se jokin sit seinä tai nokkaunet.



Shimokita on jees paikka. Joku ulkoilutti koiraansa tuolla ruohokatolla.


Siirihiiri.

torstai 7. marraskuuta 2013

Askartelun huumaa

Rakkaat lukijat, on jälleen tullut askartelun aika. Onko sinunkin asuntolahuoneesi oven yläpuolella lasi-ikkuna, josta käytävän kirkas lamppu paistaa öisin suoraan sänkysi ylle niin, että olet viimeisen kuukauden nukkunut (huonosti) naamallasi Finnairin törkyinen silmälappu? Ei hätää, sillä nyt siihen on ratkaisu: Ristuksen Ruma Viritelmä! Ristuksen Ruma Viritelmä on ekologinen, ergonominen, erinomainen ja huippuhalpa postmoderni sisustusratkaisu Sinulle, joka et jaksa enää Finnairin jokaöistä hellää kosketusta hipiälläsi.



Tarvitset:
- korkealla sijaitsevan lasi-ikkunan tahi -akkunan
- kahden Amazonin kirjatilauksen pahvit
- kaksipuolista teippiä
- kuvioidun hyllypaperin jämät (paras tulos saavutetaan, kun jämien leveys jää alle ikkunan leveyden)

Ja eikun askartelemaan!

Vaiheet:
1. Revi Amazon-pahvit saman kokoisiksi paloiksi.
2. Kiinnitä kaksipuolista teippiä paloihin.
3. Kiinnitä teipilliset palat lasiin raivoisasti kurkottelemalla. Paras tulos saavutetaan, kun olet 153 cm, ikkuna on korkealla ja allasi on nysä tuoli, jonka pyörät elävät omaa elämäänsä.
4. Ota esiin hyllypaperin jämä ja havaitse, että teipistä riittää enää kaksi pätkää.
5. Kiinnitä huonosti teipattu ja väärän kokoinen hyllypaperi pahvien päälle.
6. Ristuksen Ruma Viritelmä on nyt valmis. Nauti.

Ekstravinkki: Tarjoa syksyisen sieniriisin kanssa.