Oodi Fukushimalle

Tie poikaystäväni kotikonnuille käy Fukushiman halki. Yli pilviä peilaavien riisimattojen ja ohi lähes kahteen kilometriin kohoavien tulivuorijonojen. Uutisoinnin perusteella on maailmalle ehkä välittynyt kuva, että Fukushima on ydinvoimala Japanissa, mutta tosiasiassa Fukushima on pinta-alaltaan Japanin kolmanneksi suurin prefektuuri, joka ennen vuotta 2011 oli tunnettu lähinnä riisistä ja hedelmistään. Sitten tuli ydinvoimalaonnettomuus, joka muutti kaiken. Fukushiman rannikon talous nojasi vahvasti ydinvoimaan, jota ei enää ole. Sisämaan elinkeino puolestaan on painottunut maatalouteen, mutta voimalaonnettomuuden jälkeen Fukushima-merkintäisten tuotteiden kysyntä on romahtanut. Säteilymääriä mitataan ja osa Fukushimasta on kauempana voimalasta kuin naapuriprefektuurien reuna-alueet, mutta silti mäkin katson, että kurkkuni tulee Miyazakista eikä Fukushimasta.

Valitettavasti karttaminen ei rajoitu vain fukushimalaisiin tuotteisiin. Fukushimalaisista on tullut monille spitaalisia. Uskotaan, että säteily tarttuu. Säteilyalueilta muihin prefektuureihin evakkoon lähteneet kohtaavat syrjintää ja ennakkoluuloja. Eräskin toverini just kertoi, kuinka oli Kiotossa osunut matkamuistopuotiin yhtä aikaa fukushimalaisen perheen kanssa. Omistajamummo oli udellut lapsosilta että mistä nämä ovat tulleet ja lapsoset olivat vastanneet että Fukushimasta. Mummo oli haukkunut perheen likaiseksi ja käskenyt tehdä ostoksensa sukkelaan. Etenkin vanhan kulttuurin alueella lännessä syrjinnällä on pitkät perinteet, joten sinällään ei mitään uutta nousevan auringon alla, mutta onhan se silti kohtuutonta, että ensin menee ehkä koti ja elinkeino ja sitten vielä ihmisarvokin.

Kuvasin Fukushimaa liikkuvan bussin ikkunasta. Oon ajanut vuoden sisällä Fukushiman halki 16 kertaa. Keskellä päivää ja keskellä yötä. Siitä on tullut mulle melko rakas maisema ja tila, jonka korkeita vuoria katsella toiveikkaana kun oon matkalla perille ja jonka pimeyteen kietoutua kun oon matkalla pois. Rituaaliin kuuluu myös kuunnella lempiyhtyeeni Qurulin Fukushima-inspiroitunut kappale Soma, jota en nyt saanut tähän upotettua mutta joka on kuunneltavissa tästä. (Nää mun kuvat menee muuten aina alkuperäistäkin tuhnummaksi tässä blogisivulla kun oon kämmäri, mutta ne on klikkaamalla katseltavissa albumimoodissa.)



Seuraavassa jaksossa ollaan perillä Miyagissa! Luvassa sammakoita ja koirakavereita sekä tuulahdus japanilaista kesämuotia ala miehekäs japanilainen mieshenkilö miehekkäässä verkkarit&kumpparit-päivänasussa! Kirsikkana kaakun päällä äänitaideteokseni Riisipellolla suhisee!

Kultakaloja onkimassa

Vein tossa yksi päivä pari lapsukaista ongelle! Ichigayaan auringossa kimaltelevien pilvenpiirtäjien keskelle. Meribiologin tyttöystävänä olen ollut tässä maassa kalanpyyntihommissa useaankin otteeseen, mutta kaupunkikalastus oli uusi kokemus. Tarjolla oli kultakalastusta minivavoilla sekä karpin onkimista astetta järeämmillä vehkeillä. Suurin osa näytti päästävän kalat takaisin veteen suoraan koukusta. Lemppareitani olivat silmä kovana yhteistä onkeaan tapittavat jonnet sekä lippispäinen täti, joka kiskoi vaivihkaa saalista niinku Ahdin perillinen konsanaan. :D Kalastus on Japanissa suosittu ajanviete. Kun mulla oli pari vuotta sitten japanin tasokoe Sendaissa niin poikaystäväni pakkasi takakonttiin virvelin ja sanoi odottavansa joella. Ainakin Touhokussa gyaruoot (tällasen japanilaisen tyylisuuntauksen edustajat) on innokkaita kalamiehiä ja niitä näkee jatkuvasti aallonmurtajan nokassa mukanaan kännykkää räpläävät erittäin tympiintyneen näköiset tyttöystävät tekoripsissä ja kymmenen sentin koroissa. :D



Mulla oli taas kaikenlaista asiaa mielessä, mutta jotenkin en saa mitään tekstiä aikaiseksi. Kahden kuukauden päästä urani Toudaissa on ohi. En usko, että jää ainakaan samanlainen ikävä kuin entistä opinahjoani Yamagatassa. Jäänyt aika pintapuolisiksi nää ihmissuhteet täällä. Porukkaa on paljon enkä muista edes kansainvälisen toimiston tyyppien nimiä. Yamagatassa kävin usein toimistolla syömässä karkkia. Paitsi sen yhden kuukauden kun toimiston seinät oli koristeltu kuvilla naamastani, enkä pystynyt noloudeltani menemään sinne. 8----D Kerran kesällä mut määrättiin vaihteeksi sairaalaan keuhkoröntgeniin todistelemaan, että minulla ei tosiaankaan ole tuberkuloosia vaikka röntgenkuva muuta väittää. Toimiston Haryuu-san tuli hakemaan mua autolla. Oli kamalan kuuma päivä ja mulla ei sattunut olemaan yhtään käteistä juomapulloon, joten pakkasin laukkuun Miura-sanin naapurin antamat kuusi kurkkua. Mulla oli keltainen autohame. Auton ikkunan takana riisi vihannoi. Haryuu-san osti mulle automaatista juoman, joten en tarvinnut kurkkuja. Sairaalan sisäpihalla oli kunnostuksessa oleva suihkulähde, jonka luona oli kyltti pääsy kielletty. Suihkulähteessä oli sorsaperhe. Haryuu-san kysyi vartijalta, voisimmeko mitenkään mennä katsomaan sorsia. Tässä on ne sorsat:

Sellasta oli Yamagatassa. Tokiossa on sitten ollut toisenlaista. Vuotena tää on taas ollut monella tapaa mitä mainioin, mutta lempimuistoni on kaikki muualta ku Tokiosta. Parasta on ollut poikamieskumppanini kanssa samalla aikavyöhykkeellä hengailu!

Vaan miks edes puhun asioista niinku kaikki olis jo ohi, tässähän on vielä kuukausia jäljellä ja ens viikolla meen taas Miyagiinkin! Puhun taas poikaystävästäni nimellä Ridge koska poikaystävä on liian pitkä sana näillä nakkisormilla kirjoitettavaksi. Meidän oli tarkoitus mennä johonkin matsuriin Shiogamassa, mutta sitten tajuttiin, että Yamagatassa on yhtä aikaa Toohoku Rokkonsai, joka on siis tsunamivuodesta saakka vuosittain yhdessä Toohokun prefektuurissa järjestettävä megafestivaali, jossa yhdistyy kuus Toohokun suurinta festivaalia. Kävimme sielujen taistoon, koska halusin Rokkonsaihin, mutta Ridge uskoi mun tallautuvani siellä kuoliaaksi. Kumpaakin kiinnosti Rokkonsaissa eniten Akitan lyhtyosio, joten monikulttuurisen suhteen karaisemina kompromissimaestroina päädyttiin ratkaisuun, että miksi mennä Yamagataan kattomaan tiivistelmää akitalaisesta festivaalista, jos voidaan mennä Akitaan pääkallopaikalle. Siispä suuntaan elokuussa pitkästä pitkästä aikaa Akitaan, jeeeee! Hotellit oli jo kaikki täyteen buukattu, otettiin sitten joku yösija Iwatesta niin tuleepahan tällekin vuodelle kierrettyä kaikki Toohokun prefektuurit Aomoria lukuunottamatta. Emme siis mene Rokkonsaihin. Vaan emme myöskään mene Shiogamaan, Ridge oli kattonu päivämäärän väärin. Sen sijaan menemme San Juan -festivaaliin kattomaan juurikin sitä mainoslaulajaa, jolle vielä hetki sitten lollasimme. <3_____<3 Tyypin taiteilijanimi on Minehaha, mutta Ridge oli vakuuttunut, että nimi on Minemama (haha on siis japaniksi äiti), joten Mama on nyt nimensä. Maman konserttia innolla odottaen!

Nyt meen nukkumaan, mutta tässäpä vielä lyhyt pätkä Akitan Kantoo-matsurista, jota mennään elokuussa katsomaan. Tyypit tasapainottelee kepin päässä yhteensä yli 50 kilon painoisia lyhtyjä erilaisilla tyyleillä ja taiko soi.



Ja heti perään on Sendaissa Tanabata-matsuri, jeeee! Tykkään kovin tästä 1600-luvulta lähtöisin olevasta miyagilaisesta festivaalitanssista (suzume-odori), jossa jäljitellään varpusen liikehdintää. Oon pari kertaa nähnyt sitä livenä paraatissa, mikä on aika vaikuttavaa kun tyypit jorailee katua eteenpäin ja huutaa samalla saunalämpötiloissa ja -ilmankosteudessa.

Golden week rannikolla

Japanilaiset on kansa, joka ei osaa relata ilman käskyä. Sitä varten keksittiin Golden Week, kansallisten vapaapäivien smörgåsbord jollon juhlistetaan muunmuassa perustuslakia ja vehreyttä. Moni vapaapäivistä on vaihtanut nimeä vuosien saatossa, ja niiden sisältö on sivuseikka. Pääasia on, että lomapäivä on kansallinen, jotta yamada- ja tanaka-sanit vois huoleti jättää kellokortin leimaamatta kun kerran kaikki muutkin. Televisiossa näytetään kuvaa lentokentiltä ja lomaruuhkista ja haastatellaan tyyppejä lomasuunnitelmista. Television voimalla Golden weekista tulee kollektiivinen.

Vappupäivänä mulla oli mustat sukkahousut ja lyhythihainen mekko ja Tokiossa tuli kuuma. Bussi poimi mut pilvenpiirtäjän juurelta, ja aloitin kuuden tunnin istumalihastyöskentelyn kohti Miyagia. Söin onigiria. Sakuroiden esi-isät oli vielä kukassa Fukushiman vuorilla. Päivä oli kirkas ja Adataran tulivuoren huippu näkyi selvästi. Fukushiman vuoristolla on jotenkin erityinen paikka syömmessäni, koska kun ekaa kertaa tulin Japaniin vuonna 2011 niin vasta rankkasateista höyryävät vuoret luotijunan ikkunasta nähtyäni alkoi tuntua, että tänne kannatti tulla. (Saavuin sillon just kun taifuuni pyyhkäisi maan yli ja kaikki junat oli peruttu ja istuin tuntitolkulla ypöyksin Tokion aseman lattialla kolikkopuhelimen vieressä yltä päältä hiessä ja oksennusmoodissa ja vailla tietoa siitä, miten mun on tarkoitus päästä Yamagataan.)

Sendaissa oli vielä viileää. Pidin sadetta Family martin katoksen alla enkä meinannu tunnistaa mun poikaystävää kun se tuli suoraan töistä ja sillä oli puku päällä. :D Japanissa joidenkin ammattikuntien pitää tunnistautua käyttämällä komiaa rintanappia, ja valtion virkamies on yksi näistä. Oltiin huomaavinamme, että asiakaspalvelijat taipui astetta syvempiin kumarruksiin kun takissa kiilui virkamiehen merkki. Täällä kun ihmisten arvo määritellään titteleissä.




Ekaa kertaa izakayassa virkamiehen kanssa! :D Jos satutte joskus Miyagiin, niin Marutoku on mainio paikallinen mereneläviin erikoistunut izakaya-ketju!

Ishinomakissa oli aloitettu veden pumppaaminen riisipelloille, minkä johdosta kaikki tienoon sammakot oli kömpineet piiloistaan ja pimeän tullen niiden kurnutus oli korviahuumaavaa. Välillä talossa särisi lamput kun vesipumput imi kaiken sähkön. Päivisin taivas oli korkealla ja iltaisin täynnä tähtiä. Kerran koiraa ulkoiluttaessani melkein tipahdin riisipellon vesiojaan. Popsittiin kuivattua kalmaria ja pelattiin Ni no kunia kalsareissa ja käytiin rautakaupassa verkkareissa. Poikaystäväni isä toi mulle vaihteeksi joka päivä kaakkua. :'D

Yhtenä päivänä jopa vaihdettiin kalsarit treffiasuun ja käytiin katsomassa 1600-luvun laivan rekonstruktiota! Laivan nimi on San Juan Bautista ja sen rakennutti Sendain lääniherra Date Masamune vuonna 1613. Laivalla seilasi sekalainen samurai-joukkio Ishinomakista Meksikoon. Laivan yhteydessä on pieni teemapuisto, jossa saattoi käydä katsomassa 20-minuuttisen pukudraaman laivamatkan vaiheista simulaattorissa, jonka penkit heilui ja tärisi kun laiva kamppaili myrkyssä. Olin että yhyy ja poikaystäväni dissasi reaktiotani, koska se vietti toissa kesänä kolme viikkoa hikisessä purtilossa Kyuushuulla keräämässä jotain näytteitä.




Aattelin, että tällanen häikäistynyt merirosvoilme vois sopia tunnelmaan!

Teemapuistossa mainostettiin myös pian järjestettävää San Juan -festivaalia, jonka yksi vetonauloista on cm-songu no jo'oo, mainoslaulujen kuningatar, jolla on kuulemma nimissään tuhansia mainoslurituksia. Ishinomaki is where it's at! :D


Tässä oli ennen koulu. Nyt siinä on vaan tsunamin painosta vääntyneitä puita.



Tsunamirojua.



Pysähdyttiin keskellä tuhoutunutta omakotitaloaluetta, jonka tyhjyydessä liehui siniset koinoborit. Raunioista puski yksinäinen narsissi.



Ishinomakin vilkasta katukuvaa. Poikaystäväni on kotoisin Ishinomakin syrjäkyliltä. Kauhavan kasvattina voitan silti landepaukkukilpailun, Ishinomakissa on sentään elokuvateatteri ja jokunen ravintola.



Sekalaisia tunnelmia poikkiksen kotoa.


Riisinviljelyä auton ikkunasta.



Käväistiin matkalla Sendaihin Matsushimassa vilkaisemassa lokkien pesimäsaarta! Haju oli karsea ja lokki ruikkaisi auton ikkunaan mutta I regret nothing.



Ei hullumpi sää Matsushiman halki ajelemiseen. Vuoroveden paljastamalla rannalla oli tyyppejä kyykkimässä sankoineen kaivelemassa asari-simpukoita, mikä hieman trollasi seuralaistani, koska asarin pyydystäminen on tänä vuonna kielletty ja Matsushiman kalakannat kuuluvat vastuualueeseensa.


Shiogama.



Sendai! Sendai on varmaan ainoa paikka Japanissa, jossa voisin kuvitella joskus jopa asuvani. Tässä kohtaa kamerani akku myös loppui, joten vipat kuvat on rupuista ipod-laatua.


Fukushiman auringonlasku.



Sain lahjaksi poikaystäväni vanhan pääsykoelipukkeen, koska en voinut lakata lollaamasta tolle sen kulmakarvattomalle 17-vuotiaalle judo-obsessoituneelle versiolle, joka näyttää siltä niinku olis ottamassa valokuvaa nuorisohuligaanielokuva Crows Zeron koekuvauksia varten. :D

Miyagiin palaan jälleen parin viikon päästä, sillon ollaankin matsuri-tunnelmissa!

Ja koska havaitsin kävijämäärieni hieman nousseen viime aikoina niin tervettä tuloa keitä ikinä sitten olettekaan!