keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kysymyspostaus!

Kuvituksena pari vanhaa kuvaa tienpäältä jostain Miyagin ja Yamagatan rajalta.

Oon ollut Suomessa nyt vähän yli kuukauden. Helsinki-Vantaan vessassa oksetti kaikki ja olin valmis hyppäämään seuraavalle paluulennolle (meininki oli muuten sama kun ekaa kertaa saavuin Naritaan), mutta sittemmin oon säästynyt suuremmilta flippailuilta. Gradu roikkuu yhä homeisena käpynä elämäni jalokuusessa. Mulla on jonkinlainen graduaihe, mutta se on huono ja tieteelliseltä arvoltaan olematon. Pian alkaa laitoksen seminaari, jonne en todellakaan halua mennä, koska edustan laitoksen vähä-älyistä vähemmistöä enkä oo näiden vuosien aikana vieläkään oppinut, mitä yliopistossa ylipäätään kuuluu tehdä. Akateeminen tulevaisuuteni on niinsanotusti 前途多難, edessä lukuisat vaikeudet. Kukaan tuskin yömyssyä korkatessaan miettii, kuinka paska se Shiiri-sanin tutkimussuunnitelma olikaan, mutta oon siltikin kehittänyt aikamoiset henkiset paineet seminaaritapaamisista.

Paskuudesta ja paineista huolimatta oon päättänyt palauttaa gradun ensi kesään mennessä. Vuosi menee tosin lopulta nopeasti. Siitä on jo kolme vuotta, kun meikämatami porhalsi Yamagataan. Kaksi vuotta siitä, kun käytiin poikaystävän kanssa Ghibli-museossa ennen paluutani Suomeen. Käveltiin tienviertä loppukesän iltahämärässä. Jossain soitti katuorkesteri. Poikettiin conbiniin, jossa nostin japanilaisen tilini tyhjäksi ja ostin mehua laukussani yli tuhat euroa käteistä.

Mutta! Koska olen ilmeisen kykenemätön tekemään mitään yhteenvetopostausta (Japanissa oli mukavaa ja Toudaissa paskaa) ja kaikki sanomisen arvoinen tuntuu muutenkin jääneen jonnekin rivien väliin, ajattelinkin lainata lukijoideni aikaa ja tehdä tästä kysymyspostauksen! Mikäli tässä blogiurani aikana on jäänyt jokin asia epäselväksi tai olet muuten vain utelias kuoma, on tullut aika vapaamuotoisen tiedustelun. Musta on kiva kirjoittaa varsinkin erilaisista Japani-aiheista, mutta oon huono keksimään jutunjuurta. Siispä auttakaa toveria hädässä! Vastaan kaikkiin asiallisiin kysymyksiin omassa postauksessaan kunhan akateemisessa itsesäälissä rypemiseltäni kerkiän.

Rauha ja ulos!

6 kommenttia :

  1. - Käymisen arvoisia paikkoja matkaillessa Japanin pääsaarella? Kiinnostaisi erityisesti Kansain, Kantoun ja Touhokun alueella sellaiset paikat, joissa turistina ei normaalisti ehkä tulisi käytyä.

    - Paras onsen? Plussaa, jos on Tokion tai Osakan läheisyydessä.

    VastaaPoista
  2. Hei Shiiri!

    Blogisi on niin ihana, aina piristää päivää :) Yritä selvitä nyt Suomessa! Samaistun tilanteeseen, itsekin on olen täällä "jumissa" ja oma japanilaiseni kaukana, nimimerkillä viisumia odotettu jo yli vuosi x(

    Mutta kysymykset:
    -Mikä on suosikki japanilainen satusi? Itse en ole japanin kielessä niin hyvä vielä, joten niitä tulee luettua harjoitukseksi xD Oma suosikkini on Kaguya-hime, mieheni taas tykkää eniten Momotarousta ja itseasiassa kävimme jopa Momotaroun luolassa Megijimalla Japanin reilillämme :D

    -Suosikki umaibou-maku? Minulla mentai! Ja sit se vihreä, oliks se salaatti tms...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on muitakin samankaltaisessa tilanteessa olevia, harvemmin kun muista japanilaiseen sekaantuneesta kuulee vaikka niitä varmasti onkin. Toivottasti viisumiasianne ratkeaa pian, vuosi on pitkä aika odottaa. >_<

      Poista
  3. Tunnetko ketään japanilaista, joka olisi rasisti? Viittaan lähinnä näihin ulkomaalaisvastaisiin mielenosoituksiin, jossa tyypeillä on kyltit että korealaiset ja kiinalaiset pois maasta. Onko nää tyypit vähän niinkö perussuomalaisia?

    Tiiätkö millaset oikeudet kuuroilla ja mykillä ja muilla vammaisilla on Japanissa? Näkyykö heitä koskevia asioita yhtään normielämässä? Rampit kauppoihin portaiden vieressä, pyörätuolipaikka leffateatterissa, pistekirjoitusta ruokapaketeissa yms.

    Minkälainen se sun fonetiikan kurssi sit olikaan, kun oli vaikea? :D

    VastaaPoista
  4. Minkä kielen haluaisit seuraavaks oppia?
    Onko sulla suunnitelmissa muuttaa pysyvästi Japaniin (noin niinkun useammaks kymmeneks vuodeks), tai osaatko nähdä ittees sellasessa tilanteessa?
    Mikä Japanissa/japanilaisissa tuppaa ärsyttään eniten (jos saat luvan yleistää yhtä kansallisuutta oikein olan takaa)?
    Ootko henkilökohtaisesti kohdannut enemmän seksismiä Japanissa kun vaikkapa Suomessa?

    VastaaPoista
  5. Lisäkysymys, joka tuli äskettäin mieleen (ja liittyy hieman aiemmin kysyttyyn rasismikysymykseen):

    Miten japanilaiset suhtautuvat esimerkiksi menestyneisiin julkisuuden henkilöihin, joilla on japanilais-korealainen tausta? Vaikuttaako se, että henkilön toinen vanhempi on korealainen, hänen itsensä saamaan kohteluun?

    VastaaPoista