Sivut

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Harumeku

Morjens jarmot ja tatjaanat ja myös kaikki muut! Seminaarit on seminaroitu ja elon tiellä jälleen muutama senttimetri edetty. Esityksessäni lollasin omalle jutulleni ja professori heilutteli kelloa ja menetin myös muistini ja siinä post-traumaattisessa tilassa mieleeni jäi palautteesta vain satunnaiset mielivaltaiset johtopäätökset. Yhtenä aamuna tuijottelin lähinnä eteeni @___@-naamalla koska olin edellisenä yönä lukenut A Song in Time of Revolutionin loppuun ja toipumisvaihe oli vielä päällä. Vipalla istunnolla toivoin kuumeisesti, että kukaan ei haista karseaa sukkahikeäni. Niin että parit lollahdukset kaikuivat Seinäjoen yössä, kun kurkkasin weboodiin ja siellä odotti tästä kurssista vitonen. Professorilla oli mahdollisesti ollut kevättä rinnassa tai väärä nappi pohjassa, mutta I'll take it.

Vielä pitäis toi löllykkä graduksi takoa. Suhtaudun asiaan huumorilla. Koska mulla on ollut vähän hikareudellisia ongelmia tässä opintieni varrella. Pääaineeni aine- ja syventävien opintojen keskiarvo on 5. Olisin varmaan saanut infarktin, mikäli olisin tyrinyt ja saanut jostain kurssista muun kuin vitosen. Ja kuitenkaan en oo näistä vitosistani suurta iloa repinyt. Suurta iloa oon repinyt orkesteriharjoituksista ja auton taustapeiliin heijastuvista vuorista ja kaukaisesta huhtikuusta kun juoksin aina ratikasta Josafatinkadulle ja painelin ovikoodin joka ei ollut omani. Siispä näin gradun kynnyksellä oon vihdoin päättänyt relata ja lakata vaatimasta itseltäni asioita joiden tavoittelu aiheuttaa mahahaavan ja toteutuminen aiheuttaa ei mitään. Maailma ei tarvitse tutkimustani enkä mä tarvitse siitä läpipääsyä parempaa arvosanaa.

Lisäksi pitäis keksiä, kuinka erottautua kaikista fiksuista ja filmaattisista Itä-Aasian tutkijoista, joita laitoksellamme piisaa. Muutenkin kuin että oon aika hyvä hulaamaan, osaan roikottaa tölkkiä kädenpohjasta ja eka työni oli rooli semi-nolossa kotimaisessa maalaiselokuvassa 11-vuotiaana. Tosin en oo rajannut tulevaisuuden maisemiani vain isänmaamme rajojen sisäpuolelle. Tykkään käännös- ja opetuspuuhista ja voisin niitä Japanissakin ehkä puuhailla. Kun on toi Miyagin mieskin mukana menossa. Kattellaha! To do -listallani ei koskaan ollut möyriä miyagilaisen muarin puskissa keräämässä marjoja poikaystäväni äiteen kanssa, mutta sekin on nyt koettu. To do -listallani ei myöskään oo heivata tätä Miyagin miestä pois kuvioista maantieteellisistä syistä. Toivoin 27-vuotislahjaksi kapibarasan-aiheista koteloa puhelimelleni. Kapibarasanit on vaan joutuneet väistymään uusien maskottien tieltä. Niin tämä Miyagin mies sitten askarteli toiveeni itse. :------D Osti turkoosin kotelon ja länttäsi siihen kapibarasan-siirtokuvia silitysraudalla. Mielestäni tällasessa tilanteessa ei pidä alistua siihen, kuinka jotkut mantereet sattui asettumaan joskus miljoonia vuosia sitten.

Palkitsin itseni seminaarista selviytymisestä näillä! Koska olen outo ja viihdyttäydyn opiskelemalla kieliä ja joskus kun en saa nukuttua niin katson youtubesta videoita nahuatliksi.



<3_____________<3 Korean opiskelussa englannin kautta ei oo juurikaan järkeä mikäli osaa japania, mutta ton ykköskirjan japanilainen painos oli loppuunmyyty. En oo vielä kovinkaan syvällisesti ehtinyt näihin tekeleisiin tutustua saatika niistä opiskella kun on ollut kiirus grindata tyyppejä pelissä (ostin Tales of Gracesin Minimanin tarjouskopasta ja se on elämäni, pari hahmoa trollas mua mutta sit laitoin niiden päähän melonin ja nyt niiden näkeminen ilahduttaa mua), mutta voin suositella tätä sarjaa jo pelkän visuaalisen ilmeensäkin perusteella. Miks taannoisissa japanin oppikirjoissani ei voitu käyttää esim. värejä. D: Plussaa myös Lee Joon-gin käytöstä iänikuisten oppikirjaäänien sijaan. :D 18-vuotias King and the Clown -obsessoitunut minäni iloitsee.

Tässäpä vielä jotain muinaisia kukkakuvia.



Ja täspä viälä DJ Raimoraimoraimoseiskan kevättervehrys! Koska kevät on hyvä hetki kuolema-aiheisille lauluille ja torvimusiikille. Tosin entisenä baritonin/eufoniumin soittajana (miksi tyytyä pianoon tai viuluun jos tarjolla on pienen ihmisen kokoinen soitin josta useimmat ei oo kuulleetkaan :D) mielestäni aina on hyvä hetki torvimusiikille. Vaatimaton haaveeni olis joskus päästä New Orleansiin tsekkailemaan paikalliset vaskimeiningit.