Ja koska tässä merkinnässä jumitamme edelleen viime kesässä, tässä viime kesän playlist by samainen Raimoraimoraimo7.
Palatkaamme elokuun eloon. Eräänä päivänä poikaystäväni halusi lähteä Shiogamaan pyydystämään pokemoneja. Shiogama on satamakaupunki, jossa on käytössä kuluneita taloja ja tonnikalapatsaita. Lähellä satamaa ilmassa on paksu kalan ja levän löyhkä. Näin internetissä jonkun joskus kommentoivan, kuinka Japani ei ole kiinnostava paikka, koska siellä on liian kliinistä ja kiillotettua. Tämä henkilö ei selkeästikään ollut käynyt Shibuyan risteystä edempänä googlettamassa, koska kiillotettu ja kliininen eivät hyvällä tahdollakaan ole sanoja, joilla ensimmäiseksi Miyagin rannikkoa kuvailisin. Kulunut ja kärsinyt koti kaukana kotoa.
Vuonna 2011 Shiogaman asemalla näytti tältä (kuvat täältä):
Ja tältä ihan samoissa paikoissa näyttää nyt (sorry kännykkälaatu):
Oon varmaan ennenkin maininnut, kuinka japanilaisessa kulttuurissa mua viehättää, kuinka vastaus ei yleensä oo joko tai vaan sekä että. Miksi valita, luetaanko maan nimi Nihon vai Nippon jos voi ottaa molemmat. Shiogaman asemalla sain iloa elämääni näistä patsaista. Miksi tyytyä kiinalaisperäiseen kuvastoon jos sommitelmaa voi täydentää vielä parilla kivisellä halloween-kurpitsalla. Molempi parempi. Ja oli siis elokuu. Niin että hyvää apinan vuotta ja varmuuden vuoksi myös halloweenia.
Talsimme pokestopilta toiselle. Poikaystävälläni oli tähän maailmanaikaan vielä viimeisiään vetelevä puhelin, joka ei kyennyt pyörittämään pokemonia normaalisti. Peli sammui aina kun oli käynyt pokestopilla tai pyydystänyt pokemonin. Neuvokkaana poikana bf sitten asensi pokemonin myös vanhaan ipodiini, joka ei sekään kyllä toiminut yhtään sen paremmin, ja kiisi ympäri Shiogamaa pokemon kummassakin kädessä niin kuin lihaksi tullut aasialaisstereotypia voidakseen vaihtaa aina toiseen laitteeseen sitä mukaa kun edellinen sammuu. Eihän tässä oo mitään järkeä olivat sanansa kun ylitimme suojatietä. Mainitsinko jo, että tämä henkilö on lempi-ihmiseni.
Pokemonkouluttajankin tie vie lopulta Shiogaman shintotemppeliin. Bf halusi käydä keräämässä kamat tuon kivirykelmän pokestopista kolme (3) kertaa.
Kaskaat huusivat kuin viimeistä päivää. Temppelipolun varrella on Kamei-kauppiassuvun rakennuttama vanha japanilaista ja länsimaalaista tyyliä yhdistelevä residenssi, jonne on vapaa sisäänpääsy, joten käytiin sen pihassa haistelemassa mennyttä maailmaa. Sisälle ei jostain syystä vaivauduttu, vaikka sieltä on näköala satamaan, mutta Miyagissa ollessa Shiogamassa tulee ravattua niin usein että ehkä sitten ensi kerralla.
Hullua, miten nopeasti aika kuluu. Vuosi sitten kävelin tätä ihan samaa reittiä ihan samassa seurassa ja itseni tuntien varmaan myös samoissa vaatteissa. Kaskaiden elämöinnissä on toki puolensa, mutta tääkin viidakko olis varmaan parhaimmillaan syksyllä.
Tämän blogin nimen vuosi suosiolla muuttaa Temppelipäiväkirjoiksi. Astuimme jumalten maille hartain mielin. Bf multitaskasi kahta pokemonia ja itse yritin muistella, mistä kohtaa tätä temppelialuetta en vielä ole julkaissut kuvaa blogissani. Pulujen seassa poseeraava pariskunta pyysi josko läheinen lady voisi ottaa heistä kuvan, mutta ennen kuin lady ennätti reagoida oli Mr Miyagi tyypilliseen tapaansa kiitänyt paikalle handlaamaan tilanteen, ja siispä odottelin kiltisti, että seuralaiseni saa päätökseen photoshootin tuntemattomien kanssa.
Pokemon-pyhiinvaelluksemme sai dramaattisen käänteen. 境内での「ポケモンGO」の使用は禁止します, Pokemon Gon pelaaminen temppelialueella on kielletty. T. Kyltti. Suomalais-japanilaisella kokoonpanolla kieltokyltin vastustaminen on fyysisesti mahdotonta, joten meidät oli nopeasti nujerrettu.
Osa temppelistä oli taas remontissa, tällä kertaa toinen osa kuin viime vuonna. Shiogaman temppeli sijaitsee ylhäällä kukkuloilla niin kuin iso osa kaupungin asutusta muutenkin, mutta kun kaukaa alhaalta alkoi kaskaiden pauhun ja elokuun hikisen ilman lomasta kuulua matsureiden hayashi-orkesterilta kuulostavaa musisointia, kirmasimme alas jyrkkiä kiviportaita kuin kaksi rapakuntoista mansikkia kevätlaitumille.
Jalaka kramppasi, tukka hapsotti ja kenkä oli huonosti juostessani torii-portin ali kadulle, josta luulin löytäväni kesämatsurin mutta löysinkin vain kesäkuumasta mahdollisesti seonneen lollahtelevan poikaystäväni, joka osoitti katupylvästä ja sanoi lollahtelunsa lomasta kodomodamashi (kirjaimellisesti lapsihuijaus, hankala kääntää mutta pääpiirteissään asia/temppu joka on niin hölmö että vain lapsi voi siitä vaikuttua). Hayashi-musiikki tuli kaiuttimista ja pylväiden päällä japanilaiset karakuri-nuket putkahtelivat tanssimaan kuin käki kellostaan. Kuohun vallassa en tajunnut ottaa asiasta kuvaa vaan tällaisen 15 sekunnin heiluvan videon:
Näillä nukeilla on viikko-ohjelma????? Maanantaista perjantaihin ne esiintyvät kolmesti päivässä, viikonloppuisin ja juhlapyhinä kuudesti ja uuden vuoden päivänä seitsemästi. Ohjelman mukaan musiikki alkaa aina neljä minuuttia ennen varsinaista esitystä. Näin ohikulkumatkallahan tämä oli ihan hupaisa läppä, mutta tässä ihan vieressä on omakotitaloja ja kerrostaloja parvekkeineen enkä itse ainakaan ole vakuuttunut, että mieleni ei murenisi mikäli joka lauantai pitäisi kuunnella tämä setti kuuteen kertaan.
Tässä kuvassa näkyvät tietyömaasta varoittavat apinat sekä pachinko-hallin mainos. Seuralaiseni oli ilmeisen keskittynyt rattatan pyydystämiseen, sillä kävimme seuraavan keskustelun:
- Ano saru tte Shiogama no yurukyara toka demo aru no? (Onko toi apina/noi apinat joku Shiogaman maskotti?)
- Ano ningen? (Ai toi ihminen?)
- HAAAAAAAAAAAA??????????????????????
Your words not mine. For the record, minulla ei ole tapana kutsua Japanin tai minkään muunkaan maan edustajia apinoiksi. ======D
Tästä apina-gatesta riitti riemua moneksi toviksi. Bf hävisi pokemon-salilla ja itse vuodatin, kuinka törkeää on ensin jättää juttuni kuuntelematta ja sitten vielä tehdä viattomasta jutustani ilkeä täysin vailla omaa ansiotani. :D Molemminpuoleisen trollailun siivittäminä selvisimme jollain keinolla markettiin, jossa saimme aikaan kiistan aiheesta pavut. Ilokseni kaupassa oli lisäkseni monta huivipäistä mamukollegaa, joiden läsnäolo vei edes osan huomiosta pois papudraamastani.
Usein kohtalonani Miyagissa on olla ainoa ulkomaalainen mailla halmeilla, mutta Shiogamassa on paljon etenkin Kaakkois-Aasiasta saapuneita maahanmuuttajanaisia, jotka työskentelevät Shiogaman lukuisissa kalankäsittelylaitoksissa, jotka muuten kärsisivät muuttotappioiden ja väestön ikääntymisen aiheuttamasta työntekijäpulasta. Shiogaman erinäiset säilykefirmat ovat riippuvaisia näiden naisten työpanoksesta, ja siltikään Japanin hallitus ja sitä kautta Miyagin prefektuuri eivät kohtele heitä maahanmuuttajina joille kuuluisivat maahanmuuttajien oikeudet, vaan Kaakkois-Aasiasta haalitaan työvoimaa sillä verukkeella että tyypit ovat tulleet Japaniin oppimaan Japanin kulttuurista eivätkä siis näin ollen pysyviksi japanilaisen yhteiskunnan jäseniksi. Työperäisen maahanmuuton sijaan kyseessä on Japanin näkökulmasta kenshuu eli työssä oppiminen, mikä on monella tapaa ongelmallista. Toisaalta kotimaakin tarjoilee sen verran tuhdin kimaran rasistisia julkilausumia, natseja, natsien kanssa poseeraavia kansanedustajia ja poliittisten päättäjien lietsomaa koko perheen islamofobiaa, että jää tämä kritiikin kärki melko tylpäksi.
Päädyimme papukiistassa lopputulemaan, pyydystimme viimeiset pidgeyt, menimme takaisin autoon joka oli iltapäivän aikana kuumentunut matkasaunaksi ja otimme suunnaksi Sendain. En ymmärrä, miten kukaan uskaltaa ajaa autoa Japanissa, koska Shiogamassakin on tarjolla tällaisia ylämäkisiä metrin leveitä tiesuoria, joilla suhaavat riisinviljelijöiden lava-autot, kahta kersaa pyörällä kuskaavat mammat, koulupukuiset nuorisojoukot, kumaraiset mummot, koiria ulkoiluttavat paapat ja tölkkikahvia siemailevat salarymanit. Yksi google streetview kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä siis pätkä kotimatkalta.
Illalla kävimme vielä okonomiyaki-paikassa. Sen pituinen se. On riennettävä katsomaan tänään Briteissä näytetty Emmerdale-jakso koska minulla on ongelma.
